FysioStore Oy kouluttaa

 

TOIMINNALLINEN KUNTOUTUS:

*KOKONAISVALTAINEN KUNTOUTUS

 
   

KUNTOUTUKSEN AMMATTILAINEN,

KUN HOIDAT ASIAKKAITASI, JOTKA KÄRSIVÄT:

ALASELÄN KIVUISTA

NIVUSVAIVOISTA

HYPPÄÄJÄN TAI JUOKSIJAN POLVESTA

NILKAN ALUEEN PROBLEMATIIKASTA

 
FysioStore Oy:n uudesta liikeaktivaatioon perustuvasta koulutuksesta saat uusia työkaluja ja ideoita työhösi.  
   
   

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ:

 

Aluksi käydään läpi kokonaisvaltainen ihmiskäsitys ja sen merkitys kuntoutuksessa.

Koulutuksen aikana harjoitellaan käytännössä yksinkertaisia eri lajeihin sovellettavia diagnostisia testaamistapoja ja löydösten perusteella yksilöllisiä ja toiminnallisia harjoitteita.

 

Käydään läpi liikeaktivaatioon perustuvaa kuntoutusta, ettei lopputulemana ainoastaan kuntoutettu kohta olisi kunnossa, vaan asiakas kaikkien suorituskykytekijöiden osalta olisi valmis palaamaan urheilun tai liikunnan pariin jopa entistä kovemmassa suoritusvalmiudessa.

Pyritään oppimaan myös kokonaisvaltaisia kuntoutumista tukevia tai vammakierteen taustoja avaavia tekijöitä (rytmityksen ja palautumisen, ravitsemuksen ja mahdollisten lääkeiden sekä elämän stressikasauman ja sen huomioimisen kuntoutksen kussakin vaiheessa jne.)

Esimerkiksi jos elämän muut stressitekijät ovat kovimmillaan, silloin kuntoutuksen pitää olla ylläpitävää. Mikäli ollaan lihaksen massan kasvua tavoittelevalla kuntoutusjaksolla, ravitsemus eroaa enemmän kestävyyteen painottuvasta.

Koulutuksen lopputeemoina ovat meillä liian vähän käytössä olevat iskeeminen ja reflektroinen tai SSC-kuntoutus. Ne ovat yksinkertaisia keinoja ottaa käyttöön hyvinkin haastavissa tilanteissa, mutta niillä saadaan aikaan tavoiteltua tulosta varsin pienillä riskeillä.

 

 

KOULUTTAJANA toimii

Harri Hakkarainen   LL, LitM (urheilufysiologia), Urheilulääkäri ja -valmentaja

MD, MSc (Sport Physiology and Coaching), Sports Physician and Coach

 

 

Kurssin hinta: 290,00€ (sis. alv 24%)

(kurssimaksu sis. kevyen lounaan ja kahvit)

 

Kurssin kesto: 10 oppituntua (á 45min.)

Osallistujat saavat kurssista materiaalin sähköisessä muodossa sekä kurssitodistuksen.

 

 

 

KOULUTUSPÄIVÄN OHJELMA

 

09.00-09.20          Päivän avaus, kouluttajien ja osallistujien esittely (aamukahvit)

09.20-10.45          Kokonaisvaltainen ihmiskäsitys ja sen merkitys kuntoutuksessa

10.45-11.00          Tauko

11.00-11.45          Potilastapauksia kokonaisvaltaisesta lähestymisestä kuntoutukseen

                              Käytännön harjoitteita testaamiseen ja jatkoharjoitteita niihin                        

11.45-12.30          Lounas

12.30-14.00          Hermolihasjärjestelmän perusteet ja kinesiologia kuntoutuksen kulmakivinä

14.00-14.15          Kahvit

14.15-16.00          Harjoittelua ja erilaisia potilasesimerkkejä sekä

         Lääkkeiden vaikutus ja huomioiminen kuntoutuksessa

                              Koulutuspäivän päätös ja todistusten jako